sunnuntai 24. lokakuuta 2010

lauantai 16. lokakuuta 2010

Arvonta

TÄÄLLÄ olisi menossa arvonta. Kannattaa osallistua.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ulkonäkö muutosta

Muutin taustan hiukan pastellisempaan ja hennompaan. Bannerinkin vaihdoin, mutta vaihdan sen vielä jonain päivänä (kunhan saan kameran).

Tänään olin kaverin kanssa käymässä Seppälällä ja ostin kaksi uutta lakkaa. Esittelen ne paremmin, kun saan päivän valossa kuvat.

Ehdottakaa muuten postausta. Voitte toivoa myös asioita joihin tarvitsee kameraa, niin sitten tulee tiheämmin postausta kun on kamera.

torstai 7. lokakuuta 2010

Bloggailu taukoa

Elikkäs en ole oikein postannut muusta kuin arvonnoista näin viime aikoina. Tähän syinä ovat uuden bannerin miettiminen ja kameran uupuminen. Viikonloppuna en myöskään ole kotona.

Minulla on ollut vaikka kuinka monet kynnet, mutta kameran puuteessa kuvat ovat niin epätarkkoja, ettei niitä ole kehdannut laittaa tänne. Tilalle täytyy keksiä jotain muuta, joten kiinnostaisiko teitä hiukset? Kosmetiikka kuviakin on niin huono ottaa + olen kadottanut vedenkestävän meikin puhdistus aineen ja ripsivärini ovat veden kestäviä. Hommaan jossain vaiheessa MaxFactorin False Lash Effect - mascaran, mutta tällä hetkellä olen ainakin peeaa.

Onko teillä ulkoasu tai postaus ehdotuksia? Kommentoikaa, jos jotain tulee mieleen.

Noin puolentoista kuukauden päästä saan (toivottavasti) kameran. Kiitän teidän lukijoiden kärsivällisyydestä.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Arvontaa

Elikkä Läpi Lasien - blogissa on arvonta, jossa palkintona on kaksi lakkaa, Dependin ja IsaDoran Graffiti lakka! Blogiin pääset TÄSTÄ

Linkkinä vielä:

http://lapilasien.blogspot.com/2010/10/repeilen-ja-halkeilenolen-myos-todella.html

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Konadit saapuivat

Tiistaina kun tulin koulusta kotiin löysin postien seasta sen tilauksen toimituslapun. Minun onneksi kuitenkin tilauksen yhteydessä vastaanotto temppuili, joten tämä oli osoitettu äidilleni. No olin tottakai menossa kaverin kanssa citymarketille hengaamaan niin soitin äidilleni pikaisesti ja käskin hänen hakea paketin, kun tulee kotiin.

Illasta kun saavuin kotiin huoneessani odotti paketti. Ensimmäinen ongelmani oli keksiä miten se avataan. Oikea ongelman ratkomis tehtävä. Lopulta kun sain paketin avattua, sieltä kurkisti



Huomaatteko kuinka jokin kurkistaa sieltä? No innoissani aloin kaivamaan tätä laatikkoa.


Lopulta löytyi tämmöiset.

Tuo suuri laatikko on siis Special Set ja se sisältää:




(Pahoittelen, että kuvat on otettu salamalla, kello oli seitsämän näiden kuvien ottamisessa) Siellähän lakkoina ovat White, Pink Pearl, Red, Green, Black Pearl ja Top Coat. Sitten avasin tuon pienen laatikon.

MAMMAN MURUT <3

Ja tämähän sisälti nämä kauniit viisi laattaa (vasemmalta oikealle) m57, m55, m44, m36 ja m3. Lisäksi tässä pienessä boksissa oli...



Kuvalaatan pidin, strasseja ja scraper. Laitoin tuohon kuvalaatan pidiikkeeseen laatan m55.

Special Setin lisäksi minulle tuli, musta ja valkoinen nail art lakka, dotting tool, kynsilakan korjaus kynä ja kultainen "nail art pen", vaikka tämä on ihan nail art lakka.

Ja kaikki mamman mussukat yhdessä <3

Olen tehnyt noilla jo 3 kynnet. Ensimmäinen oli vain harjoitusta, eikä esittely kelpoista, toiset olivat ihan ok, mutta helpot, ja päistä oli jo seuraavana päivänä lähtenyt lakkaa. Sitten nämä mitkä ovat kynsissä.

Ainut ongelma on tämä kameran puute. Saan käyttää iskän kameraa, mutta vain sillä ehdolla, ettei ketään ole kotona. Miten se ajattelee mun kerkeävän ottaa kuvia, ku oon joka päivä kotona neljän viiva seitsämän aikaa jollon aina joku on kotona.

No kuitenkin, paipai <3

lauantai 4. syyskuuta 2010

Arvonta Passion for Nails - blogissa

Otsikon mukaan TÄÄLLÄ on arvonta (: Käykää katsomassa.